Oppi ei-itsestä todellisena itsenä

Lähes joka vuosi tulee nykyään ulos tällaista matskua, jossa aivotutkimus tai jokin muu tieteenala lähenee joogan ja buddhalaisuuden vanhoja oivalluksia. En malta odottaa, mihin tämä menee meidän elinaikanamme vielä.

Tämä oli hyvä kolumni, vaikkakin tuo, että “todellisuuden ja tietoisuuden luonteen pohtiminen on vuosisatoja ollut filosofien heiniä” on vähän alakanttiin, se on ollut sitä tuhansia vuosia. Tämä Katrin tiivistämä on oikeastaan täsmälleen samaa kamaa, mitä buddhalaisuuden madhyamaka- ja yogācāra-koulukunnat ovat opettaneet 100-300-luvuilta alkaen. Lopputuloksiin on päästy paitsi tiukan logiikan, kriittisen realismin, jopa antirealismin sekä vuosikymmeniä aivoja ykseystilaan harjoittaneiden oivalluksien ja systeemisen ajattelun kautta.

Siitä viehdyn itse näissä perinteissä, että niissä tietoisuuden tutkimuksessa teoria & praksis ovat täysin yhtä, lopputulokseen ei voi päästä pelkästään kokemuksellisesti mutta todellisuutta/tajuntaa/tietoisuutta/itsen todellista luonnetta ei katsota voitavan ymmärtää myöskään vain ulkopuolelta tai kokeellisesti. Se, mitä opillinen teoria kulloinkin tarkoittaa (esim. ei-itsen oppi) on siis näiden systeemien mukaan koettava käytännössä, että sen voi ymmärtää. Lopputulos kuuluu edellä mainituissa kouluissa jotenkin niin, että lopulta jää jäljelle se, että kaikki ilmenevä ja ei-ilmenevä on tyhjää itsestä (“empty of self -oppi”)

Ko. koulukunnat ovat niin vaikeita kokonaisuuksia, että vaikka viettäisi elämänsä niitä opiskellen, ymmärtäisi tod.näk. vain murto-osan laajasta kirjallisesta ja käytännön perinteestä, en siis todellakaan koe olevani aiheen osaaja, mutta nämä tulivat mieleen yhtenevinä kohtina artikkelin aivotutkimuksen ja buddhalaisuuden ns. tyhjyyskoulukuntien kanssa:

_______

1. “Tietämättömyyttä” tai harhaa (avidyāa)on skandhojen* pitäminen itsenä/minänä.

(*skandha = kokemuksen aggregaatti/osatekijä, kuten aistimus, havainto, tulkinta/ajatus, tajunta jne)

2. Myös jonkinlaisen pysyvän sielun pitämistä itsenä/minänä pidetään tietämättömyytenä.

3. Kaikki havainnot ja havaittavissa oleva, tuo “minä” mukaan lukien, on lopullisen ymmärryksen tilassa nih-svabhāvaa (ilman-omaa-olemusta) ja anātma (ei-sielua, ei-itseä).

4. Se, että pidämme asioiden välisiä suhteita merkkinä asioiden itsellisestä olemuksesta (että ne ovat "jotakin"), on vain tajuntamme tuotosta. Oikeasti tuo koko subjekti-objekti-suhde on dualistisen havaintojärjestelmän (aivojen, tajunnan, tulkinnan) luoma väärintulkinta siitä, miten asiat ovat. Ns. todellisuudessa millään seikalla, myöskään minällä, ei ole omaa olemusta, luonnetta tai erityisyyttä. Kun ihmismielen saa meditoidessa subjekti-objekti-dualismista vapaaseen asentoon, voi myös kokemuksellisesti oivaltaa tämän.

5. Sitkeimmin subjekti-objekti-harhaan takertuu buddhalaisuuden mukaan juuri Katrinkin mainitsema “minuus”, siksi ihminen onkin vähän pulassa: Ihmisellä on lajisynnynnäinen taipumus pitää omaa minäänsä erityisenä, erityisiä ominaisuuksia omaavana ja spesiaaleja etuoikeuksia ansaitsevansa.

Ja tästäpä johtuvatkin sitten (oikoakseni vähän) kaikki loput ihmisen ja sitä kautta ihmiskunnan ongelmat, kuten erillisyyden tunne, pelko, yksinäisyys, viha/aggressiivisuus, asioiden jatkuva jakaminen meihin-muihin, ihmisen luontosuhteen ja eläinsuhteen vääristyminen jne.

….Eli maanantaita, kaikille!

Mia Jokiniva